William ja London istuskelivat autiotalon kuistilla.
Samaan aikaan Sachiko oli kävelyllä lähistöllä.
Nähdessään Williamin ja Londonin yhdessä Sachiko säpsähti
vähäsen ja tunsi sydämessään pienen kouristuksen.
William huomasi Sachikon ja vilkaisi nopeasti tämän suuntaan.
Hän huokaisi hiljaa.
Myöhemmin samana päivänä Sachiko istui Londonin luona sohvalla.
London oli pyytänyt hänet luokseen kahville.
London lähti keittämään kahvia ja Sachiko jäi yksin sohvalle istuskelemaan.
Samassa William tuli etuajassa kaupasta kotiin.
Huomatessaan Sachikon hän istuutui vaitonaisesti tämän viereen,
sohvan toiseen päähän.
Hetken päästä hän siirtyi vähän lähemmäs Sachikoa, joka kuitenkin käänsi
vaivautuneena päänsä toiseen suuntaan ja vetäytyi vasten sohvan käsinojaa.
William nappasi sydäntyynyn syliinsä ja rykäisi hiljaa.
Vähän ajan päästä hän siirtyi taas hieman lähemmäs. Sachiko säpsähti pienesti.
"Tarvitsetko tyynyn?" William kysyi, koska ei keksinyt muutakaan sanottavaa.
Sachiko nyökkäsi ja otti tyynyn sanaakaan sanomatta vastaan.
Hetken päästä Sachiko alkoi nauraa hiljaa ja samassa William
vetäisi hänet hellästi lähemmäs itseään.
Juuri silloin kaksikon vierestä kuului kovaääninen räsähdys - London
oli pelmahtanut paikalle ja nähtyään kaksikon noin läheisissä tunnelmissa sohvalla,
hän oli tiputtanut kahvipannun lattialle ja se oli särkynyt.
Sachiko säpsähti ja vetäytyi kauemmaksi. "Tä-tämä ei ole sitä
miltä näyttää.." hän sönkötti kliseisesti.
Sachiko hilasi itsensä pystympään asentoon, aikeinaan nousta sohvalta.
"Tuota, nyt on kyllä parempi että minä lähden.." hän totesi hiljaa.
"Ei, älä lähde", London kiirehti sanomaan ja tarrasi Sachikoa varovasti
olkapäästä kiinni.
"London.. anteeksi. Ei muistella pahalla", Sachiko sanoi paksulla äänellä ja tarrasi
punatukkaista ystäväänsä olkapäistä kiinni.
London hymyili vähäsen ja sanoi: "Halataan, ystäväkulta." Hän kietoi kätensä Sachikon ympärille,
vetäisten tämän itseään vasten.
Will näytti poimivan kahvipannun sirpaleita lattialta.
London lähti hakemaan keittiön siivouskomerosta rikkalapiota
ja Sachiko istahti uudelleen sohvalle, rutistaen sydäntyynyä
tiukasti otteessaan. Sitten kuului oven kolahdus.
William oli lähtenyt sekavan oloisena haahuilemaan ulos lumihankeen
ja viiltänyt ranteensa verille. Sen jälkeen hän oli menettänyt tajuntansa
ja pyörtynyt lumihankeen.
Miksi kaikki menee aina pieleen? Sachiko mietti angstisesti.
Hän antoi kyynelilleen vallan, koska eihän kukaan ollut edes näkemässä.
Samassa Kaito rymähti sisään, Williä käsivarresta taluttaen.
"Älkääpäs enää koskaan jättäkö tätä nuorta herraa vahtimatta."
"Löysin hänet lumihangesta makaamasta, tajut kankaalla, ja
vein hänet ensiapuun."
Sachiko kiljaisi hiljaa nähdessään Willin verisen käden. "Mitä olet
mennyt tekemään?!" London huudahti hädissään.
Sachiko pyörtyi nähdessään verta ja rymähti kyljelleen sohvalle makaamaan.
Kaito syöksähti heti auttamaan. London halasi Williä tiukasti..
.. mutta Will vain tuijotti huolestuneesti Sachikoa.
Kaito otti Sachikoa kädestä kiinni ja sanoi sherlockisti: "Pulssi tuntuu."
Hetken päästä Sachiko virkosi ja nousi hitaasti istumaan. "Pyörryttää.."
hän mutisi hiljaa.
Nähdessään taas Willin Londonin syleilyssä vieressään hän pongahti salamannopeasti
pystyyn ja syöksyi Willin kaulaan. "Älä enää ikinä tee mitään tuollaista itsellesi!" hän ulahti.
Sen sanottuaan Sachiko antoi tunteilleen vallan ja painoi
pienen suudelman Willin huululle. Will vain seisoi tumput suorina,
hän oli pienessä shockissa.
London tuhahti ja katsoi kaksikon touhuja tympääntyneenä.
"Vai että sillä lailla.. pitänee tehdä Sachikolle selväksi,
että Will on nyt minun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti