sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kesän viimeisiä päivä

Olin eilen Elisen luona ja sain olla katselemassa, kun hän kustomoi Akoyansa meikin uuteen uskoon. Ja tänään taas Elise oli meillä nukkejensa kanssa ja innostuimme hieman ompelemaan ja kuvailemaan nelikkoa. Sachikolle tein siis melkein alusta loppuun itse (Elise neuvoi hieman) kuvissa näkyvän ruutuhameen, johon olen yllättävänkin tyytyväinen ja hameen kanssa oleva musta paitakin huoliteltiin koneella, tosin se on vieläkin aika käsintehdyn näköinen. Elise teki Sachikolle myös mustan mekon, jossa on alareunassa valkoista tylliä. Kaikki noi itsetehdyt vaatteet ovat vielä väliaikaisesti jollain hakaneulatsydeemillä tai vastaavalla kiinni, myöhemmin niihin luultavasti laitan jotkut nepparit.

Mutta siis, asiaan. Kuvasimme pienen, n. 12 kuvan shootin ulkona, kun oli vielä kuitenkin tällainen kiva lämmin päivä, luultavasti kesän viimeisiä.. jos tätä nyt enää edes kesäksi voi kutsua. Kaikkien kuvien laatu ei ole niin täydellinen, mutta ei voi taas mitään.
++ nyt voisin melkein varmaksi luvata, että kuvatarina josta olen jo varmaan liiaksikin höpöttänyt, olisi tuloillaan viimeistään ensiviikon lopussa - sain tänään kuvat Elisen kamerasta omalle koneelleni ja nyt enää tekstit pitäisi niihin laittaa ja ei olisi iso homma, ne kun on jo kirjoitettu.

Ekaksi pari yksittäiskuvaa Sachikosta ~
 
Ihan pakko sanoa tähän väliin.. Sachikollahan on siis M-poven obitsu - mutta
tuo musta paita saa sen näyttämään isommalta >,< 
Aaw Sachiko on kyllä tosi nätti ^^ 
 Nuket oli kiva asetella tolleen oikein kunnolla posettamaan :)
 Tykkään tuosta Londonin uudesta meikistä (London on siis kuvassa tuo oranssitukkainen,
Akoya myös malliltaan).
 Sachiko vähän jäätää mutta ei voi mitään..

Sitten vielä yksittäiskuvat kaikista ~
 
 
 Will on kyllä niin komia ^^

Noniin, siinä se sitten oli. Ja nyt olis hei ihan ÿbersuperkiva jos uskaltaisitte kerrankin laittaa niitä kommentteja, edes joku. Anonyymistikin saa kommata :3

4 kommenttia: